Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Eskeliselle karvas ulosajo Arctic Lapland Rallissa

04.02.2026 / Jani Kekoni

Pitkän autourheilu-uransa järjestyksessään 20. Arctic Lapland rallinsa ajanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 53, ei päässyt toivottuun vauhtiin hyytävissä -33c arktisissa olosuhteissa ajetussa kilpailussa. Lisäksi kun toisen kilpailupäivän ensimmäisellä erikoiskokeella sattunut pieni ajovirhe johti tunnin ajan kestäneihin lumitöihin niin lopputulos oli kaikkea muuta kuin toivottu myös järjestyksessään 30. Arctic Lapland rallissa kartturoineelle Arto Kapaselle.

- Toiveikkain mielin lähdettiin ajamaan rallia, mutta kuitenkin rohkeutta ei ollut tarpeeksi ajaa toivotulla tasolla. Lisäksi kun neljännellä erikoiskokeella kärsimme rengasrikon ja seuraavilla kahdella kypäräpuhelimet reistailivat niin luottamus ajamiseen loisti poissaolollaan, Eskelinen kertoo.

- Yötauon aikana muutimme auton säätöjä ja ajaminen tuntui paremmalta kunnes toisen kilpailupäivän avauserikoiskokeen loppuosalla yhdessä oikealle taittaneessa mutkassa ensiksi perä osui penkkaan ja sitten hanki imaisi myös auton keulan siten, että hanget halasivat autoamme sen molemmilta puolilta. Ensiksi Arton kanssa tehtiin kahdestaan lumitöitä kunnes paikalle saapui muutama katsoja ja lopulta tunnin talkoiden jälkeen päästiin takaisin ladulle. Silti meillä tuli ns. erikoiskokeelle annettu maksimiaika täyteen ja siten kilpailumme päättyi siihen, Eskelinen jatkaa.

Iso kiitos Dynamo Teamille auton huollosta, yhteistyökumppaneille tuesta ja rallikatsojille kannustuksesta sekä ennen kaikkea yleiskilpailun viidennen sijan saavuttaneelle Mikko Heikkilälle koutsauksesta.

61. kerran järjestetyn Tunturirallin yleiskilpailun voittoon ajoi Toyota Gazoo Racingin tähtikuljettaja Elfyn Evans. Ralli SM-sarjan korkeimmat sarjapisteet nappasi hallitseva kaksinkertainen Suomenmestari Esapekka Lappi.

Lopputulokset 61. Arctic Lapland Rally, yleiskilpailu Top-3:
1. Elfyn Evans & Scott Martin, Toyota GR Yaris Rally1 , 1.45.31
2. Esapekka Lappi & Enni Mälkönen, Skoda Fabia RS Rally2, +3.56,3s
3. Tuukka Kauppinen & Topi Luhtinen, Toyota Yaris Rally2, +4.21,5s
4. Lauri Joona & Antti Linnaketo, Skoda Fabia RS Rally2, +4.28,8s
5. Mikko Heikkilä & Kristian Temonen, Skoda Fabia RS Rally2, +4.32,7s 
 
Kuva: Arto Kapanen

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 33 pistettä SAU (Rally2)
3. Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen 18 pistettä HuuhaUA (Rally2)
4. Benjamin Korhola / Patric Öhman 15 pistettä VihUA (Rally2)
5. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 14 pistettä JPN (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa